sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Suomun Aika 2012 valmistuu Tammikuussa

Suomun Aikaa jo 13. vuosikerta on työn alla. Lehti valmistuu Tammikuun puolivälissä Matka 2012-messuille. Jos olet kiinnostunut mainoksesta, ota yhteyttä Viestinetiin Maireen ja jos olet innostunut kartuttamaan toimituksellista sisältöä, ota yhteytta Kämppäemäntään. sirpa.kuvaja at suomutunturi.fi.


Jos haluat muistutella mieleesi, mistä Suomun Aika on kirjoitellut, voit käydä tutustumassa vanhoihin vuosikertoihin: Suomun Aika vanhat

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Lumen odotuksen tuska

    Loma-Oloksen lomahuoneistot 13.11.2011

Kämppäemännän kannettava on nyt kolme viikkoa etsinyt kontaktia internetiin Oloksella. Täällä odotellaan sitä kaikkille kansalaisille pian tulevaa 100 megan yhteyttä innolla.  Nykyisillä yhteyksillä tässäkin osoitteessa tarvitaan hyvät hermot ja kärsivällinen luonne. Parhaan kontaktin olen saanut Saunalahden mobiili-liittymällä. Sitten kun sen mokkulan antaa asikkaiden käyttöön, koska he eivät saa asioitaan hoidettua, on omat surffailut stopissa. R-rrältä 39e ja kuukauden saa surffata rajattomasti. Suosittelen!

    Oloksen ensilumen latu 30.10.2011

Lumi on antanut odottaa itseään kohta kuukauden, Tänä aamuna sitten oli maa valkoinen, mutta kovasti muistutti huurretta. Oloksella on satsattu ensilumen hiihtämiseen ja lokakuun 25pv alettiin sivakoida tällä ladulla. Parhaimmillaan 2,5 km pitkällä ladulla on ollut satoja hiihtäjiä. Tänä viikonloppuna olivat ensimmäiset kilpailut, Fis Tykkikisat.
Kävin kurkkaamassa Forecan 10 pv sään, mutta neljällä hiutaleella pitäisi pärjätä kymmenen päivää.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Talventuloa odotellessa


Viitostien risteykseen on saatu valot. Olen käynyt maamerkkiä moneen otteeseen kuvaamassa, koska se on minusta niin komia.
Räisälän lossirannassa rakennetaan uutta laituria. Ensikesänä pääsee isommallakin paatilla rantautumaan.


Lossi kulkee niin kauan, kuin vedet pysyvät sulina. Onhan siellä jotain tekniikkaakin pitämään vettä liikkeessä.
Kotikylä-hanke on touhunnut yhteneväisiä opastetauluja Itä-Lapin kyliin.
Tonkopurolaiset pystyttävät Aitaselän tien risteykseen reittiopastetta.


torstai 29. syyskuuta 2011

Ruska-aika Suomulla


Kolme viikkoa olen nyt ihmetellyt Lapissa. Työaika on mennyt online-varaamon päivityksessä. Syksy on saapunut Suomulle. Vapaapäivät on menneet retkeillessä ynpäristössä. Nyt on merkitty uudet patikkareitit Suomulta Tonkopurolle.  Jänkäreitillä tarvitsee saappat tai hyvät vaelluskengät, mutta Kirppakankaan reitin selviää normilenkkareilla. Kartan löydät suomutunturi.fi-sivulta

Napapiirin retkeilyreitille on laitettu kesän aikana hienoja opasteita. Ruska-aikaan reittiä olikin hienoa ajella. 
Lisää  reitistä ja paljon muutakin asiaa paikallisesta kulttuurista löytyy Lapajärven sivuilta.


Tämä kuva on Sinnamovaaran vanhan poroaidan luona Napapiirin retkeilyreitillä.


Kuva Suomunsilmä-mökin pihalta.  Kuva on otettu 29.9. Lammen takana näkyy  ruskan viimeiset lehdet Suomutunturin rinteessä.
Wekkilä-mökki Kotatieltä kuvattuna.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Linturetki Siikalahteen


Juhannusaattoilta vietettiin linturetkellä Parikkalan Siikalahdella.
Retki oli tosi kiva, vaikka Ukko putosi kerran pitkoksilta jänkään.


Retken tärkein huomio oli, että kiikarit olisivat ihan pakolinen väline


Uusi kamera olisi hankintalistalla ennen kiikareita.

Reitillä oli kaksi lintutornia ja veden päällä oleva piilo.
Opastuskeskus ja reitin varrella olevat opasteet olivat hyvässä kunnossa.
Lisätietoja Siikalahdesta löydät Järviluonnon sivuilta.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Kesää Laatokan Portissa Parikkalassa

Olen nyt viikon ollut kesätöissä hotelli Laatokan Portissa Parikkalassa. Hotelli toimii vanhassa rajavartioston paikassa, kauniin Simpele-järven rannassa, Kuutostien varressa, ihan venäjän rajan tuntumassa-


Hotelli on kartanotyyliin sisustettu. Päärakennuksessa on viisi majoitushuonetta ja lisärakennuksessa neljä sviittiä. Sunnitteilla on lisää uutta majoitustilaa pihan toiselle reunalle.


Pihan reunalla on kuukausi sitten valmistunut kalan savustamo. Asiakaskunnasta on iso osa venäläisiä.
Kalatuotteita on myynnissä myös yritykselle kuuluvassa, läheisessä Patsaspuiston kioskissa.



Maisemat ovat kauniit. Hiekkaranta ja vuokraveneet kuuluvat palveluvarustukseen. 
Kauniista kesäterassista laitan kuvia esille myöhemmin.
Tervetuloa käymään ja morjenstamaan.


maanantai 9. toukokuuta 2011

Ravintola Naapuri Muoniossa

 Tämän hetkinen työmaani on Ravintola Naapuri Muoniossa.
Tässä kuvassa kaverini Elina on remonttihommissa.
 Tuotevalikoimiin kuuluu myös kahvi.
 Naapuri on pubityyppinen kyläkeskustan ainoa anniskelupaikka.
 Pääsiäislauantaina Mikko Alatalo viihdytti asiakkaita varmoilla otteilla.
Olen lupautunut olemaan "baarimestarina" ainakin toukokuun loppuun.
Katsotaan jatkuuko työkomennus pidempään.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Äitienpäivälounas Isäntä Matin museolla

Perinteinen Äitienpäivä lounas 8.5.2011 klo 13
Varaukset puh. 0400 011312


Kursun ja Lapajärven kinkerit 29.5.2011 klo 14


Isäntä Matin Museo on avoinna:
Heinäkuussa torstaisin
Elokuussa 1. torstaina klo 12 - 17
Syyskuussa 1. ja 2. lauantaina klo 11 - 15
Muulloin  avoinna tilauksesta.

Tarjolla sallalaista ruokaa
Kampsupottuja 15 €
Torttukahvit 10 €
*Hinnat sisältää museoon tutustumisen
Pelkkä Museoon tutustuminen 5 €

Lisää tietoa www.lapajarvi.fi

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Loma-Olos Muoniossa

  Kolmen viikon työrupeama Tunturi-Lapissa on lopuillaan. Kevät on aikaisessa tänä vuonna ja hiihtokelit ovat kohta ohi. Lapponia-hiihto, jossa kolmena päivänä hiihdetään pitkä etappi, on tänään viimeisessa vaiheessa. Parhaana päivänä hiihtoon on osallistunut yli 600 hiihtäjää.

Olen emännöinyt Loma-Oloksen ravintolaa ja majoitustiloja. Majoittumaan ja syömään sopii kerralla reilu bussilastillinen. Rivitalo, iso mökki ja ja viisi pientä talviasuttavaa mökkiä. Lisäksi tarjolla on leirintämökkejä kesäaikaan. Ohjelmapalvelua kelkoista Lada-safareihin on myös saatavissa.

 On ollut mielenkiintosta tehdä muutteemmastaan erilaista työtä kuin mitä Suomulla on ollut viimeisinä vuosina. Pienen paikan emännöiti sopii minulle mainiosti ja arkirutiinnit onnistuvat Suomulla Carolan tekeminä. Oloksella minulla on ollut kaverina brasilialainen Ronaldo ja olenkin saanut pikatietoiskun brasilialaiseen kultturiin.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Maaliskuussa kevätaurinko paistaa

 
Pikkuneiti mielii pulkkamäkeen

Tänään tuntui ensimmäistä kertaa keväältä. Aurinkolasit olivat pakollinen tai ainakin tarpeellinen lisävaruste.

Itä-Suomun kotakylä paistattelee kevätauringossa
Tänään tein retken Itäsuomulle kauniissa auringon paisteessa. Kansa heräili pikkuhiljaa rinteeseen, laduille ja pienimmät pulkkamäkeen.

Kaikki ladut ovat nyt huippukunnossa
Alkukausi kärsittiin lumen vähyydestä, mutta viime päivien lumimyräkkä korjasi sen ongelman ja aurinkoinen päivä maistuu sitäkin makiammalta.

Deli Peakin kahvipöytä notkuu herkkuja
 

Deli Peakin herkut olisivat houkutelleet pidemmäksikin aikaa, mutta velvollisuudet kutsuivat tietokoneen ääreen.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Yukigassen lumisota Kemijärvellä huhtikuussa

 
Meillä on ilo kutsua teidät taistelemaan Euroopan herruudesta lumisodassa 1.-3-4.2011. Toivottavasti vuosi on parantanut viime kisan haavat ja olette valmiit uuteen koitokseen. Ohessa tietoa kisaohjelmasta ja majoituspaketeista. Kentällä järjestämme myös ruokailua, josta laitan lisätietoa ilmoittautumisten yhteydessä. Ilmottautumiset viimeistään 28.3.2011. Kisassa on varmasti hauskaa eikä sitä kannata "missata", mukaan ovat ilmoittautuneet jo mm. Lapin Peurat Ivalosta, KP 55, Ajattomat, Team Pelti etc.
 
JOUKKUEMAKSU 150 € / joukkue ( 10 hlöä )
Hinta sisältää:
Joukkuemaksun ja liput uimahalli-kylpylä Poukamaan ( liput uimahalliin saa hotellin respasta)
Tarkemmat säännöt ja ilmoittautuminen osoitteessa www.yukigassen.fi. Pelaajat huolehtivat omasta vakuutusturvastaan.
Majoituspaketti:
Lumisotamajoitus Hotelli Kemijärvi 170 €/2 hh huone /2 vrk
sis. majoittuminen 2 hh huoneissa, aamiaiset, saunan  sekä pääsyliput Yukibileisiin pe ja la Hotelli Kemijärvi
 
Muita majoitusvaihtoehtoja:
 
Hotelli Mestarin kievari
Lohen lomakeskus
Matkat:
Lennot: Lentoja päivittäin Rovaniemelle www.finnair.fi, norwegian.com, blue1.com
Juna: Junat matkaavat päivittäin Kemijärvelle www.vr.fi
 
Ohjelma/ Schedule Yukigassen 1.-3.4.2011

Pe 1.4.
9-14 Koululaissarja ( ylä- ja ala-aste) mikäli osallistuvia joukkueita tarpeeksi
21.00 Yukibileet Hotelli Kemijärvi
     kisailua, lohkoarvonta ja muuta yukiviihdettä

La 2.4.

9.30 joukkueinfo Kemijärven kulttuurikeskus (säännöt ja turvallisuus)
10.15 kisamarssi kisapaikalle ( joukkueet lippuineen mukaan )
11.00 tapahtuman avajaiset ( joukkue-esittelyt, kisavala ja kisatulen sytytys )
11.30 ensimmäiset joukkueet pallojen tekoon
12.00 pelit alkaa
21.00 Yukibileet Hotelli Kemijärvi 

Su 3.4. 

11.00 ensimmäiset joukkueet pallojen tekoon
11.30 jatko-ottelut
15.00 finaalipelit alkaa
16.30 palkintojenjako
Kolme parasta joukkuetta sekä otteluasultaan hauskin, paras Fair Play -joukkue sekä Lucky Losers – sarjan voittajat palkitaan.
 
Kentällä musiikkia ja muuta viihdettä lapsille ja lapsenmielisille. 

Tervetuloa kisailemaan Kemijärvelle Taivaan tulien kaupunkiin!

Lisätietoja: Suomen Yukigassen liitto ry /Ulla Lahdenmäki puh. 040-4859720
                                                                        / Ari Pöyliö puh. 040-5961807

lauantai 29. tammikuuta 2011

Deli Peak Itäsuomulla – huippusafareita ja huippuruokaa

Itäsuomulle kannattaa nyt mennä, keinolla millä hyvänsä. Keinoja on monia, autolla, kelkalla, murtsikoilla, kävellen tai vailla jollain alamäkilaskuun soveltuvalla välineellä.
Kotakahvilassa on tänä keväänä huippumeininki. Suomu Adventures ja Juha Nieminen ovat luoneet Keloravintolaan erilaisen konseptin.
Deli Peak on ohjelmatavaratalo. Voit valita eripituisista kelkkaohjelmista tai vuokrata kelkan omaan käyttöön. Kelkoilla voi helposti käväistä vaikka Rukalla tai Vilmavaarassa. Hissiliput voi ostaa Deli Peakista. Koiravaljakot tai pororaito on niin halutessasi pihalla. Yes we can!
Deli Peakissa on aktiviteettien lisäksi myös muunlaisia herkkuja. Lounas on tarjolla sesongin aikana päivittäin kaikelle kansalle ja illalla Deli Peak on avoinna tilauksesta. Joinain viikkoina Deli Peak muuttuu vaikka italialaiseksi trattoriaksi tai tarjolla saattaa olla venäläistä zakuskaa.
Juha Nieminen, Deli Peakin vastaava rakastaa ruokaa. Juhalta on mahdollisuus tilata catering-palvelu käsityönä mökiin kuudellatoista kielellä.
Lisätietoja:
Deli Peak
Itäsuomu
info@suomuadventures.fi
www.suomuadventures.fi
 +358-40-1397075













Delicious Service in Deli Peak at East Suomu

We will tailor make for you all kinds of activities. You name it, we make it! Deli Peak serves you lunch also with full service catering to you cabin. You order it, we cook it!
Arrive by car, snowmobile, skiing, walking or whatever way you can imagine.
This year your hosts, Suomu Adventures and their new manager Juha Nieminen, will serve you a holiday treat with a difference.
Deli Peak is a department store a la Lappish holidays, where you have a choice between snowmobile programmes & rentals, purchase lift tickets, rent a husky safari or a reindeer trip, eat a daily lunch or rent the place for a private function in the evening according to your style be it Lappish, Italian or Russian. Juha will find you a service in sixteen languages!
Come and enjoy!

tiistai 25. tammikuuta 2011

Suomun Aika 2011


Suomun Aika 2011 on ilmestynyt.Paperilehteä löytyy Suomun ja Kemijärven alueen yrityksistä ja Vapaudenkadulta Apteekin läheltä, Kemijärven kaupungin palvelupiste Sortteerista. Lehden tai vaikka usiamman saa kotiin pytämällä Kämppäemännältä.Sähköpostia sirpa.kuvaja  at suomutunturi.fi ja osoite mukaan.

Nettilehti löytyy täältä yhtenä isona 10MT tiedostona ja kuuden sivun paloissa. En ole v ielä löytänyt keinoa istuttaa näihin sivuihin ja blogeihin PDF-tiedostoja.  Mutta haussa on ratkaisut lehden nettijulkaisuun.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Paloperä- viiden järven kylä selkosten portilla

 Paloperä- viiden järven kylä selkosten portilla
Paloperäläiset ovat tosissaan innostuneet kyläyhteisön kehittämiseen. Yhdessä on laadittu kyläsuunnitelma, jota sitten porukalla viedään eteenpäin. Lyhyessä  aikaa onkin saatu näkyvää  aikaiseksi ja työ jatkuu.
Kinttaan Pirtti- kyläläisten yhteinen pirtti
Kinttaan pirtti, entinen Paloperän Kyläkoulu on Hoikkajärven rannassa Sallan kunnan puolella 25 kilometriä Suomulta. Kinttaan saunarannan kohdalta alkaa Kintaanjoki, joka laskee Isojärveen. Järvet, joet ja lukemattomat lammet ovat kalaisia. Lähimetsissä ja jängillä on mahtavat marja- ja metsästysmaat.
Koulu on kyläläisten omistuksessa. Koulua pidetään yllä talkoovoimin. Töitä piisaakin paljon isoilla tiluksilla ja Kinttaan monissa rakennuksissa. Paloperän osakaskunta vuokraa taloa myös vieraille kattaakseen käyttökuluja. Talo on myös kylätalo, mutta silloin kun sinä talon vuokraat, se on kokonaan sinun maailmasi. Viikon hinta on 2500 euroa ja halutessasi loppusiivous 150e. Kinttaassa on monta saunaa. Savusaunan voi tilata ihan erikseen. Lämmityksen kertamaksu on 300 euroa. Kertalämmityksellä saunoo parisenkymmentä henkeä, joista yhtä aikaa lauteille sopii kymmenkunta. Kinttaan Pirtille pääsee myös kelkoilla ja kylän kokit voivat tilauksesta valmistaa kulkumiehille käristystä tai loimulohta kodassa savusaunan jälkeen.
Erälammen rantakallio Kuvannut Matti Kivelä

Itä-Lapin Kotikylä-hankeen avulla polkureittejä Suomun ja Paloperän välimaastoon
Paloperä on mukana Itä-Lapin kotikylähankkeessa. Hankeen aikana on etsitty maastosta entinen kirkkotie patikkareitiksi Räisälästä Paloperälle . Reitti kulkee Hevosvaarojen kautta Matkajärvelle ja Uomanhalkasijan kanjoniin, josta useiden lampien ja poroaidan kautta edelleen Paloperälle.  Vaarojen päältä on kauniit maisemat yli selkosten aina Kemijärvelle asti. Matkalle osuu myös kauniita lampia, suomaisemia ja puronvarsia.  Reitti on omiaan eläinten bongareille. Hyvällä onnella reitillä voi nähdä kalasääsken tai maakotkan liitelemässä vaarojen yllä. Mesikämmenenkin tiedetään liikkuneen maastossa ihan tuoreeltaan. Talvella reitillä voi hiihtää perinteisesti tai se voisi toimia koiravaljakoiden ajourana.
 Auringonlasku Hevosvaarassa. Kuvannut Matti Kivelä
Paloperän kulttuuriperintöä ja historiaaa kootaan omalla Leader-hankkeella
Kylähistoriaa kootaan kymmenhenkisen historiatyöryhmän voimin. Tavoitteena on saada talteen kattavasti kylän historia. Samalla kartoitetaan löytyykö kylältä vanhaa tavaraa koottavaksi kylätalon ullakolle ullakkonäyttelyksi. Näistä kaikista laitetaan tietoa myös nettiin, kun asiat etenevät. Käykääpä tutustumassa sivuilla http://palopera.nettisivu.org/ .
Paljon on mahdollista saada aikaan talkoilla ja kyläläisten yhteistoimin , kunhan jaksetaan puhaltaa samaan hiileen. Myös yhteistoiminta naapurikyliin, varsinkin Suomun suuntaan on paloperäläisille tärkeää. Historian kartoituksen ja Kyläpirtin pidon lisäksi jatkossa järjestetään enemmän tapahtumia. Seuraava tapahtuma on pääsiäisenä pilkkihiihto, johon haastetaan joukkueita eri kylistä.