maanantai 6. lokakuuta 2008

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Lokakuisia kuvia Suomulta

Kuvasin videon hotelli Suomutunturin pihamaalta ja kuten näette: laatuun saa vielä kiinnittää huomiota. Keinuminen aiheutuu isosta zoomista ja harmaus säästä. Harjoittelua, harjoittelua...


Päivä oli tänään enimmäkseen pilvipoutainen ja kosteanoloinen.
Räisälästä tullessani tunturin kupessa oli sellaisia savujuonteita
ja niitä piti kuvaamani, mutta pohjoispuolelle päästyäni, ei niitä enää näkynyt.

Kuvasin myös rakennustyömaalla Itä-Suomulla. Kuvassa näkyy pohjoisrinteet idästäpäin.
Pitää tehdä valoisammalla ilmalla uusi kuvausreissu,
sillä uudet mökit Itä-Suomun alueella ovat tosi tyylikkäitä.
Nyt oli ulkoverhoiluun ilmestynyt
jotain kiveä tai kivennäköistä, kauniin väristä materiaalia.
Eikä tullut siitäkään kuvaa.Työmaalla oli työt käynnissä näin sunnuntainakin.
Alla olevassa videossaon oikein selostuskin.
Hoksin kesken kuvauksen,että kuuluuhan näissä äänikin.
Haitanneeko tuo mitään.