lauantai 30. lokakuuta 2010

Riutukka-Suomujärvi-reittiin tutustumassa

Perjantaina 29.10.2010  tutustuimme Vilmankillan ja Tonkopurolaisten kanssa uuteen patikkareittiin Riutukasta Suomujärvelle. Matkaa Riutukan tieltä Suomujärven laavulle kertyi 4 km ja ajallisesti se kesti 1 tunti 20 minuuttia. Jos matkaa ei kävele edestakaisin, pitää kuljettajan siirtää autoa tietä pitkin yli 10 kilometriä.
Patikoimaan lähti lumisateessa yli kymmenen reipasta
Maat alueella on Sallan yhteismetsän. Heidän kanssaan on yhteistyö on ollut aiemminkin helppoa. Riutukan kämppä on myös heidän maillaan ja he ovat laittaneet nyt syksyllä tienkin sinne kuntoon, joten ensi kesänä sinne pääsee linja-autolla.

Paikoin oli lunta runsaasti
Suomujärvellä, Neulaniemessä satoi isoja hiutalei
Sallan kyläympäristöt kuntoon- hankkeen kanssa aloitellaan uuden reitin merkintää ja raivausta. Ensi kesänä, hiirenkorvien  aikaan, on reitti toivottavasti valmis. Uusi reitinpätkä on jatkoa Tuulepesä-Riutukka reitille, pituudeltaan 8,2 km. Riutukasta tietä pitkin 3 km ja sitten metsässä 4 km. Siitähän tulee ihan päiväretki, yli 15 km.
Lupporämiässä odotellaan Sieni-illallisen alkua

tiistai 26. lokakuuta 2010

Työ- ja lomamatka Pietariin onnistui hienosti

 
Kuusamo-Lapland hankkeen matka Pietariin meni hyvin, vaikka lentomekaanikkojen lakko viivytti kotimatkaa monella tunnilla. 
Perjantaina tapasimme matkatoimistojen ihmisiä, olivat kaikki johtajia. 
Heiltä saimme tietoa venäläisasiakkaiden odotuksista lomamatkalla.Taas kerran oli esillä se asia, että venäjää osaavaa henkilökuntaa olisi hyvä olla ainakin uudenvuoden sesongin aikana, tai ainakin info pitäisi olla venäjäksi.
Lauantain ja sunnuntai-aamun tutustuimme mahtavaan kultturikaupunkiin ja sen ruokatarjontaan. 
Osaava, yleissivistynyt opas on avainasemassa tämän tyypisellä reissulla. Ei yhtään haittaa vaikka em. lisäksi oppaalta löytyy persoonallista otetta ja näkemystä asioista. Tarinoita on mukavampi useimpien mielestä kuunnella. Juttua voi sitten höystää muutamalla vuosiluvulla:).
Tämä oli minun toinen vierailuni Pietariin, mutta vielä jäi näkemättömiä paikkoja.
 
Maailma on avara ja kokonaan näkemättömiäkin paikkoja on paljon. Saatan kuitenkin lähteä pohjolan Venetsiaan uudelleen, jos.......

lauantai 16. lokakuuta 2010

perjantai 15. lokakuuta 2010

Taas tulee lunta

 Tänään sataa jo toiset lumet tälle talvelle. Aikaisin tuo alkoi tänä talvena. Tämä kuva on uudesta Suomun Seidasta, joka on Viitostien ja Räisäläntien risteyksessä. Kuva on otettu tiistaina 12.10. ja tänään on v ielä vähän lumisempaa. Lumet saattavat tietysti sulaa vielä moneen otteeseen ennen tosi talven tuloa.
 Rinne näyttivät tiistaina tältä Räisäläntieltä katsottuna. Vielä tarvitaan rinteeseen lunta, että päästään laskemaan.
 Uusi lasten leikkipaikka Arctic Circle hotellin vieressä odottaa leikkijöitä ja venyttelijöitä. Vieressä on hieno kota, joka ei tosin näy tässä kuvassa.

Hotelli Suomun remontti edistyy ja pakkasia odotellaan.