tiistai 30. kesäkuuta 2009

Isänta Matin museo on avoinna torstaisin


Halusin kertoa, että museon ovat ovat avoinna ja perinneruokaa
tarjolla torstaisin klo 12.00-17.00 heinä-ja elokuussa.
Olisin halunnut laittaa muutaman kivan kuvan.


Etsin Picasastani kuvia, mutta ensimmäiseksi osuivat käsiini nämä
heinäkuussa 2005 otetut. Tuoreempiakin on jossain ja lisää otetaan torstaina.
Paljon on Seppo kehittänyt tuotetta neljässä vuodessa.
Lisää Museosta ja Lapajärven kylästä löydät täältä

Uudet kuvat otettu 02.07.2009 täällä


lauantai 27. kesäkuuta 2009

Kyläkirppis aukeaa maanataina





Avaamme Carolan ja Thomasin kanssa Tonkopuron koululla
Kirppiksen maanantaina. Kyläläiset ovat sinne tuoneet itselleen
tarpeettomaksi käynyttä tavaraa, tosin tuntuu, että monella on vintin
ja varastojen siivous vielä kesken.

Myytävää on vaikka mitä. Ihan uskomatonta miten ihmeisten tarpeet
vuosien saatossa ja elämäntilanteen muuttuessa

torstai 25. kesäkuuta 2009

Porot roukuvat, nyt räkkä vaivaa


Ajelin Itä-Suomulla maanantaina ja löysin ison porotokan.
Oli paljon pieniä vasoja jotka kiltisti pysyivät äidin vierellä.
Videolta kuuluu myös hyvin millaista ääntä porot pitävät.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Suomun Tapahtumakalenteri



Laitoin kokeeksi tämän kalenterin. Katsotaan toimiiko.

Kalenterin näkee kokonaisena täällä:

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Joko sinä äänestit?

Naapurissa, kahvila Tuulenpesässä on hyvät eväät.
Pizza ja a la Cartea saa joka päivä, pyhää arkea.

Lounas on tarjolla päivittäin 11.00-15.00.
Yllä on yhden päivän lounaslista.
Näistä ei tarvitse valita, vaan kaikkea saa ottaa, jos jaksaa.


Makoisten munkkien ja muun kotipullan ja kahvin lisäksi,
juhlaleivonnaisia menee koteihin ympäri Itä-Lappia.

Tuulenpesä on keulasijoilla Lapin Kansan Kesäkisan ranking-listalla.
Käy sinäkin äänestämässä Kesäkisassa

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Räisälän Suvijuhlat 20.06.

Eilen oli Räisälän kyläyhdistyksellä siivoustalkoot.
Lämmintä oli juhlalliset viisi astetta.

Vaikka olosuhteet olivat talviset, väkeä oli ihan mukavasti paikalla.


Pitää vähän korostaa paikkoja, että Juhannuspöivänä 20.06.
pidettävissä suvijuhlissa on paikat siisteinä.


Suvijuhlien ohjelmassa on ainaki rannalta ongintakilpailu,
kahvi- ja makkarateltta, pelejä ja haitarimusikkia.

Tässä kuvassa kylän nuoriso poseeraa hetken paikoillaan.
Roni, Jere, Matias ja Teemu aikoivat kaikki tulla Suvijuhliin.
Lisää kuvia täällä.


perjantai 5. kesäkuuta 2009

Metsässä on aina mukavaa

Keväällä on erityisen kivaa, kun ei ole kuuma eikä sääskiä.




































Mikähän lienee ollut se lintu, joka lähti jaloista,
ja joka oli ehtinyt munia jo yhdeksän isoa muna

Korvasieniä olen tälle keväälle saanut noin 20 kg.
Sienten etsiminen on kivaa, mutta jälkikäseitteky aikaavievää.



















Kuvia tulee otettua melkoisesti, mutta julkaiseminen taltoo aina jäädä.
Ei joulukuussa oiken kehtaa korvasienten kuvia laitaa esille

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Blogin ulkoasun kesäilme








Muutin tänään blogin ulkoasua. Valintani on ehkä liian ruskea.
Yläbannerin kuvan on ottanut joku Ylitalon perheestä.
Kuva on otettu kauniilta Kemijärveltä.
En kysynyt erikeen lupaa julkaisuun blogissa,
mutta eiköhän minulla ole "kestolupa" käyttää Ritvalta saamiani kuvia?
Seuraavaksi päivitän www.suomunmokit.com sivut

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Paluu arkeen lomalta

Kesäloma on nyt vietetty. Reilu kaksi viikkoa Hämeessä ja Etelä-Karjalassa.

Itäiseen naapuriin piti tehdä kokonaista kolme vierailua ennen vuosiviisumin päättymistä.

Tulee ihan liiaksi vietettyä aikaa kotinurkissa.

Vaikka reissussa aina vähän rähjääntyy, saa sieltä paljon uusia ajatuksia.

Viipurissa käynti oli elämäni ensimmäinen. Kaupunki oli paljon paremmassa kunnossa, kuin saamani ennakkoinformaatio antoi ymmärtää. Siellä oli säilynyt paljon vanhoja rakennuksia, tosin niitä oli hoidettu itäiseen tyyliin.

Metsäretki tyttären ja pikku-Ukon kanssa oli yksi reissun kohokohtia.

Kalastus- ja sienestysretket Karjalassa on nekin kirkkaina mielessä.


Pääsin Lammilla tutustumaan suvun nuorimpaan jäseneen.
Viisi viikoisen tyttövauvan nimeksi tuli Amanda Iida Aleksiina Salminen.