Silloin kun lapsena asuin vanhempieni kanssa Lammin kirkonkylällä, joulunavaus oli odotettu tapahtuma. Iso kuusi Osuusliike Hämeen nurkalla valaistiin sähkölampuilla. Kovaäänisistä soitettiin joululauluja. Siihen aikaan ei joulumusiikkia tullut joka tuutista kyllästymiseen saakka. Pikkutytön ehdoton suosikki oli Sylvian joululaulu, se kun oli niin surumielinen. Kuusikymmentäluvulla kaupoilla oli oikeat näyteikkunat, ei pelkkiä teippauksia. Ikkunoiden eteen oli viritetty peitoksi pressut, jotka otettiin pois avajaisissa. Ikkunoissa oli ihania leluja, nukkeja joilla oli pitsiset rimpsumekot. Mekaaninen joulupukki nyökkäili ja tervehti kaikkia ikkunassa. Kauppoja ei olut kirkonkylällä montaakaan, mutta kaikki olivat mukana. Osuusliikkeellä oli joulupukki ja Osuuskauppaa edusti Panda. Molemmat jakoivat lapsille karkkeja. Niin ja tietysti oli Tiernapojat. Se oli lapselle melkoinen esitys. Pelottava. Oikeaa teatteria.
Laitoin jo viime viikolla toimiston seinustalla olevaan mäntyyn värilliset jouluvalot. Vähän kolkutteli omaatuntoa moinen tuhlaus. Valot olivat tosin vintiltä vanhaa varastoa, mutta palaahan siinä energiaa ihan harakoille. Mutta mukava se on kaamoksen pimeyteen tuoda vähän valoakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti